Helmi nauroi ja sanoi »gää». Ja jokainoasta hyväilystä kun pääsi irti, hän nauroi ja sanoi »gää».
»Gää, gää, gää», jamasi Alma. »Sinä pikku sopertelija, etkö osaa jo sanoa muutakin kuin »gää». Sano näin: mam-ma … mam-ma. Noo, sano nyt: mam-ma!»
Helmi katsoi tiukasti äitiä suuhun, eikä aikaakaan ennenkuin jo alkoi jäljittelemällä liikuttaa huuliaan.
»Mamm, mamm, mamm», sieltä tuli.
Alma yhä jatkoi edelle. »Mam-m-ma, mam-m-ma…»
Ja Helmi vakavana, otsa rypyssä teki ensimmäistä opin-näytettä.
»Mamm, mamm, mamm…»
Jykeviä askeleita kuului viereisestä huoneesta.
Alma käänsi ilosta hehkuvat kasvonsa sinnepäin. »John, John, tule kuulemaan! Helmi osaa jo sanoa »mamma».»
John laski käsivartensa Alman kaulan ympäri ja kumartui heidän ylitsensä. Mutta Helmi herkesi samalla jokeltamasta, sillä hänen silmänsä olivat tarttuneet Johnin partaan, joka aina oli herättänyt hänen harrasta haluaan.