»Annetaan kuivaa ruokaa vaan ja viilipiimää.»
»Tietäisin minä vielä yhden keinon.»
»Mikä se on?»
»Jos rouva raahtisi luvata muutamia kananpoikia.»
»Kuinka monta?»
»Ei kun kolme. Silloin kerrassa saisimme hyvän illallisen.»
Alman kävi niitä vähän sääli, mutta täytyi hänen kumminkin myöntää. Hyvillä mielin pujahti Maijaliisa silloin tiehensä, ja Alma jäi rauhaan.
Hän nosti Helmin vedestä, kuivaili hänet tarkoin lakanaan ja puki puhtaat vaatteet päälle. Siinä tyttö nyt kellotti tyytyväisenä äidin polvella. Pyöreitä kasvoja ympäröitsi kuultavan valkoinen pitsimyssy ja hihasta pisti pienoinen nyrkki esiin.
Alma suuteli hänen hieneitä poskiaan, ja leukaa ja kaulaa, ja pientä nyrkkiä.
»Oma rakas kultani. Sokurinukkini, mamma ihan syö sinut.»