»Minusta ne ovat rumia. Ja eikö niissä ole hirveän paljon työtä?»
»On kyllä.»
»Te olette somia, te naiset. Väkisenkin teidän pitää keksiä itsellenne tarpeetonta ajan ja voimain hukkaa. Näkee, ettei teillä ole juuri käsitystä ekonomiasta.»
»Kiitos komplimangista.»
John naurahti ja taputti häntä olkapäähän. Mutta Alma tempasi hermostuneella liikkeellä sakset pöydältä, leikkasi langan poikki ja alkoi uutta kirjainta. Niin uutterasti hän pisteli kuin olisi henki ollut kysymyksessä.
Arvi vaati isää rantaan katsomaan hänen veneitään. Hän oli laittanut kaksi uutta ja entisiä oli neljä, ei siis vähemmän kuin kuusi yhteensä.
John meni ja vei Tyysän mukanaan. Ellakin heitä seurasi, mutta Alma jäi paikoilleen lehtimajaan.
Hänen mieltään karvasteli. John kohteli häntä pilkallisesti ja ylönkatseella, ei välittänyt hänestä enää vähääkään, eikä pannut hänen rakkaudelleen mitään arvoa. Niin kylmäksi hän oli käynyt kuin jääpala ja niin kovaksi kuin kivi.
Almalle kohosi veri päähän, hän puristi huulensa yhteen ja neuloi vielä uutterammin kuin ennen.
John palasi hetken päästä takaisin rannasta, kantaen yhä Tyysää käsivarrellaan.