Muutamat heistä kääntyivät katsomaan.
—Lehtori Hellman ja Korner! Kävellään sukkelammin, ettei pöly kohoa heidän silmilleen.
—Ei, kävellään hitaammin, että pääsevät sivu.
—Niin, niin, antaa heidän mennä edelle.
Sydämessään he sentään toivoivat, etteivät lehtorit menisikään sivu, vaan jäisivät heidän seuraansa.
Ja niin kävikin.
Tyttöjen rivi hajaantui siinä kun he tervehtivät opettajiaan. Sillä tavoin tuli Selma reunalle ja lehtori Hellman, kun sattui olemaan hänen puolellaan, tuli kulkemaan hänen rinnallaan.
Annin silmissä välähti ja omituinen piirre ilmestyi suupieliin.
—Kuinkas te olette jääneet muista jäljelle? kysyi lehtori Hellman, vai nukuitteko niin pitkään, että myöhästyitte?
—Ei me toki nukuttu, hymyili Selma.