»Ja nyt kysyn tieltä, neiti Selma Varén, tahdotteko tulla minun aviopuolisokseni. Tahdotteko uskoa elämänne ja tulevaisuutenne minun haltuuni? Tarvitseeko minun mainita, ettei luottamuksenne varmaankaan joutuisi häpeään. Olen vakiintunut mies, minulla on siveellinen maailman katsantotapa, koko elämäni on rakennettu tukevien periaatteiden perustukselle. Velvollisuuteni koetan aina täyttää, niin suuressa kuin pienessäkin, ja siinä suhteessa voin sanoa, että asetan itselleni mitä ankarimmat vaatimukset.»
Selman rinta kohoili—hän työnsi laatikkonsa kiinni. Tunti alkoi.
Lehtori Korner seisoi jo luokan edessä. Tutkittiin kasveja, mutta Selma
oli kuin unessa koko tunnin, ei seurannut opetusta eikä viitannut.
Onneksi ei lehtori Korner häneltä monta kertaa kysynytkään.
Kotiin mennessä vei Selma Annin erilleen.
—Et usko, mitä minulla on sinulle kerrottavaa. Tule heti syötyä minun luokseni.
—Kerro nyt jo, muuten kuolen uteliaisuudesta.
—En kerro, ennenkuin sitten vasta.
—Sano edes, ketä se koskee.
—Kylläpähän kuulet.
Anni ei malttanut rehellisesti syödä sinä päivänä. Hän oli kuin tulisilla hiilillä. Selma oli vielä pöydässä, kun hän jo saapui.
Hän sai odottaa hyvän aikaa. Selaili albumia ja kirjoja Selman kamarissa ja ihmetteli, mitä salaista Selmalla mahtoi olla kerrottavanaan. Jotain merkillistä, sen hän oli huomannut Selman koko olemuksesta.