Vihdoin viimein hän siihen tuli itsekin ruokasalista.
—Joudu nyt, Selma kulta, minä täällä olen odottanut sinua vaikka kuinka kauan.
Selma antoi äänettömästi päästä kirjeen hänelle käteen ja asettui katsomaan, minkä vaikutuksen se matkaan saisi.
Anni huudahti, kun näki allekirjoituksen. Hän arvasi kohta, mitä kirje merkitsi. Luki ja ihastui, että silmät säihkyivät, luki eteenpäin, lausui ääneen parhaimmat paikat ja innostui lopulta niin, ettei tiennyt, mitä sanoa.
—Sinä onnen lapsi!
Hän puristeli Selmaa, itki ja nauroi, ja puristeli taas.
—Sanoinhan minä sen, sanoinhan, että hän on sinuun rakastunut. Jokos nyt uskot. Voi, voi, sinua Selma! Kun saat parhaimman miehen maailmassa. Ellet sinä tule onnelliseksi, niin ei sitten kukaan. Onnen myyrä, mikä olet!
Hän painoi Selman käsiä kasvoilleen, pudisteli häntä, esti hänen polveaan ja kätki viimein nyyhkien ja nauraen silmänsä hänen hartioitaan vasten.
—Eikö sinusta ole kuitenkin kummaa, että lehtori Hellman—ajattele: lehtori Hellman, pyytää minua vaimokseen?
—No, ei ollenkaan kummaa, ei ollenkaan. Ketä sitten, ellei sinua? Minusta te juuri niin hyvin sovitte toisillenne. Hän etevin ja parhain miehistä, sinä naisista.