Selma päätti leikata ne kauniille koukeroille. Hän tiesi osaavansa.
Kotona oli hän useasti saanut leikata niitä mammalleen.
Mutta kaikessa muussa hän oli tykkänään oppimaton. Koulun lopetettua hän oli tullut seminaariin, milloin olisi hänellä ollut aikaa harjaantua taloustöihin? Hän olisi tahtonut siirtää häitä kesään, voidakseen kevään kuluessa opiskella kotona, mutta Aarnold ei siihen suostunut, tahtoi saada Selman kokonaan omakseen niin pian kuin mahdollista.
—Tarvitseeko naisen tosiaan opiskella talouden askareita? Luulisin, että se taito on hänellä jo luonnossa. Ei muuta kuin tarttuu kiinni vain.
Selmaa kuitenkin pelotti. Hän oli ostanut kokkikirjan varoilta. Se oli hänen ainoa turvansa.
Johtajan rouva oli Aarnoldin pyynnöstä hankkinut heille palvelijan. Hänen nimensä oli Miina; oli tottunut laittamaan ruokia, osasi leipoa, silittää vaatteita, y.m.
—Mutta ruuan laitto kuuluu oikeastaan emännälle, sanoi Aarnold. Ei sitä piian huostaan sovi jättää. Se tapa täytyy ottaa meidän taloomme heti alusta alkaen.
—Pyytäisinköhän Miinaa neuvomaan minua? kysyi Selma.
—Ei millään muotoa, Selma kulta, kuinka voit semmoista ajatellakaan. Mitä arvoa sinulla olisi emäntänä, jos piikasi näkee sinut oppimattomaksi? Kysy ennemmin muilta rouvilta semmoista, jota et tiedä. Mutta tarvinnetko sitäkään. Eikö siellä kokki-kirjassa ole kaikki tarkkaan selitettynä?
—Onhan siellä. Jos sitten koettaisin sen mukaan.
—Kaiken mokomin. Äläkä anna hänen siellä huomata mitään epäröimistä.