Hän katseli kelloaan ja näytti tyytymättömältä. Selma ei tiennyt, mitä sanoa.
—No niin, sitä ei nyt voi auttaa tällä kertaa. Hän pisti kellon taskuunsa ja vetäisi Selman luokseen. Vastedes pitää pikku vaimoni huolta siitä, että ruoka on säännölliseen aikaan pöydässä. Aamiainen kello 9, päivällinen kello 1.
Hän suuteli Selmaa ja naurahti, kun näki hänellä olevan kyynelet silmissä.
—Sinä kyllä totut, älä ole milläsikään. Mutta tästä näet, ettei ole palvelijan varaan jättämistä.
Hän suuteli vielä kerran Selman punastunutta poskea ja lähti.
Ei ainoatakaan nuhteellista sanaa hän lausunut, mutta Selma tiesi, että hän Aarnoldin mielestä oli laiminlyönyt tehtävänsä, koko hänen olemuksensa sen ilmaisi, yksin syleilyssä ja suutelussakin sen tunsi.
Hän oli pahoillaan, mutta päätti, ettei se enää toista kertaa tapahtuisi. Päivällinen pantaisiin vastaedes tulelle heti aamiaisen jäljestä. Ja sittenpä kumma ellei joutuisi.
Selman ajatukset pyörivät tästä lähtien alituisesti ruuan laitossa. Hän luki kokki-kirjaa salaa, ettei Miina älyäisi; keittiössä hän koetti näyttää varmalta ja tottuneelta, vaikka sydämessään epäili joka ainoata toimenpitoaan. Ja kuinka monta kertaa hän sai punastua, kuinka monta kertaa niellä harmin kyyneleen, kun Miina tirskui hänen selkänsä takana tai ivallisesti nyrpisti huuliaan jollekin erehdykselle!
Niinkuin silloin, esimerkiksi, kun hän keitti imelääsoppaa. Suurustetaan lusikallisella perunajauhoja, luki kokki-kirjassa. Hän otti perunajauhopussin käteensä, lusikan toiseen ja meni hellan luokse.
Miina katsoi syrjäsilmin,—Niinkö luuli ettei hän tätä tietäisi?