Siihen se juttu päättyi. Selma ei siitä lähtien enää nimen valinnalla vaivannut päätänsä.
Hän oli kauheasti vieraantunut Aarnoldista tämän yhden vuoden kuluessa ja päivä päivältä he joutuivat yhä kauemmaksi toisistaan. Katkerat ajatukset valtasivat väkisen hänen mielensä, ei auttanut enää taistella niitä vastaan. Jos hän sai ne hetkeksi karkoitetuksi, ne tulivat takaisin pienimmästäkin syystä kahta voimakkaampina.
Kerrankin hän oli taas katunut ja itkenyt. Oli soimannut itseään ja selittänyt Aarnoldin välinpitämättömyyden omaksi syykseen. Hänellä ei ollut niitä ominaisuuksia, joita Aarnold olisi vaimolta vaatinut. Sen hän oli huomannut alusta alkaen. Mutta sen sijaan, että nöyrästi olisi puutteensa tunnustanut, hän alkoi noukkia vikoja Aarnoldista, ja kun Aarnoldin toimiensa tähden täytyi jättää hänet yksin, hän otti siitä aihetta vihaan. Vetääntyi hänestä pois, vieraantui ja hautoi loukattuja tunteitaan. Ja tästä kaikesta ei Aarnold aavistanut mitään. Rauhallisena hän teki töitään, kävi seminaarissa ja kokouksissa, tuli kotiin, söi, lepäsi, nukkui, oli terve ja voimakas. Kenties olikin hän tyytyväinen? Kenties hän ei vaatinutkaan kotoista hauskuutta sen enempää.
Kenties hänenkin tuli tyytyä elämään, tämmöisenä kuin se oli! Ei vaatia liikoja, vaan nöyrästi muistella omia puutteitaan. Sitten kuin lapsi syntyisi, saisi hänen elämänsä toista, rikkaampaa sisältöä. Kärsivällisyyttä vain, silloin kaikki muuttuisi.
Näin hän itselleen vakuutteli ja teki hyviä päätöksiä. Hyväksi aluksi hän alkoi ommella pieniä röijyjä ja paitoja tulokkaalle. Se oli hauskaa työtä, aika kului nopeammin, eikä hän muutamaan viikkoon silloin tuntenut ikävää. Aarnoldkin jonkun kerran istui hänen luonaan ja katseli mänkälaisia vaatteita »sille mestarille» laitettiin.
Selma oli silloin hiukan olevinaan. Hän tiesi osaavansa sekä leikata että myös käyttää neulaa. Sieviä olivatkin hienoine pitsineen nuo valkoiset pienet paitaset. Niitä oli jo puoli tusinaa valmiina. Hän otti ne esille kaikki ja näytti Aarnoldille.
—Eipä uskoisi, että noihin mahtuu ihmislapsi. Entä kun ovatkin liian pieniä?
—Eivät ole. Minä tiedän varmaan.
—No niin, pian kait se nähdään. Siihen ei enää mahda pitkiä aikoja ollakaan. Vai mitä luulet?
—Tuskin kuukautta.