Ei hän nyt missään tapauksessa kääntyisi patruuniin, jätti ennemmin sikseen koko kangaspuuhan. Olipa hänellä työtä muutakin, lasten vaatteet ja sukat…
Tuli leimahteli korkealle padan ympärillä ja vesi porisi.
Kyllä patruuni ne hänelle varmaan mielellään lainaisi, mitäs se hänen rahoissaan tuntuisi. Eipä hän entisestäkään vihaa kantanut, koska otti Villen työhön. Hyvä mies hän mahtoi olla yhtäkaikki, vaikka häntä moitittiin. Mutta ei häneen sentään sopinut kääntyä, Villekin pahastuisi. Kuinka hän uskaltaisi sitä hänelle tunnustaakaan?
—Äiti, anna ponnaa.
Mikko seisoi takana ja repi häntä nutusta.
—Odota, jahka kiehuu.
Mutta lapsella oli nälkä, hän ei enää talttunut, vaan alkoi vänistä.
—Tuossa kakkua, hekä, syö sitä ensi hätään.
Mikko istui lattialle äidin viereen, haukkasi kannikkata ja kaivoi aina välillä pehmeätä paikkaa sormellaan. Yrjö kitisi, Liisa liverteli. Maria istui yhä samassa asemassa. Perunat halkeilivat, hän ei sitä huomannut. Mutta Liisa sen älysi kätkyen luota, sillä hänen silmänsä kääntyivät tavantakaa Yrjöstä porisevaan pataan.
Hän muuttui hiljemmäksi ja odotti eikö äiti jo nostaisi sitä tulelta pois. Vaan äiti kun ei hievahtanut, hän viimein muistutti: