—Äiti, ne jo halkeilevat.
Maria heräsi kuin unesta, huokasi syvään ja suoristi itseään.
—Jopa tosiaan, hän sanoi. Nyt lapset saavat ponnaa.
—Ponnaa, ponnaa, huusi Mikko, nousi kiireesti ylös lattialta ja hyppeli ilosta.
Kun Maria oli syöttänyt lapset ja nukuttanut Yrjön, haki hän paikattavat vaatteet esille. Katseli niitä ja kävi pahoilleen, sillä ne olivat kovin kuluneita. Jos yhteen kohtaan pani paikan, niin toinen jo menisi rikki tuotapikaa.
Hän huokasi. Kädet vaipuivat syliin ja vaate putosi lattiaan. Siitä kankaasta hän olisi saanut lapsillekin vaatteita. Muutamia kyynäriä—ei se olisi mihinkään tuntunut. Olisi ottanut sen verran enemmän voittoa markkinoissa.
Kangaspuita hänellä ei ollut itsellään. Soinisen emännältä oli aikonut ottaa lainaksi, hänellä kun tiesi olevan kahdet.
Olisikohan tuo antanut? hän arveli nyt. Tekisipä mieleni mennä kysymään.—Soma kuulla, olisinko onnistunut edes niitäkään saamaan.
Soiniska asui siinä lähellä, hän käski Liisan tulla hakemaan, jos heille mikä hätä sillaikaa tulisi. Mikkoa varoitti olemaan hiljaa, ettei Yrjö heräisi.
—Olkaa nyt kilttiä, en minä kauvan viivy, hän vakuutti vielä ovessa mennessään.