Patruuni Oppman seisoi ovella, loi tarkastavan silmäyksen huoneesen, koetteli lukkoa ulkopuolelta, huomasi avaimen jo olevan poissa ja näki sen Marian kädessä. Hän hymyili ja veti oven kiinni.
Maria vapisi.
—Mitä patruuni tänne tulee, mitä varten,—mitä teillä on mielessä?
—Ole hiljaa, ettei lapset herää. Mitäkö tulin? Sinua katsomaan, tietysti, en muuta.
Hän vaan naurahteli ja meni istumaan.
—Menkää pois, hyvä patruuni, menkää pois.
—Kas, kas, vai pois sinä minut ajaisit? Etpä ole varsin kohtelias vieraallesi.
—Teillä mikä lieneekään aikomus. Voi hyvä jumala—
—Mitä sinä pelkäät suotta, enhän minä pahaa tee. Vai luuletko minua semmoiseksi hirviöksi?
—Kun tulette näin myöhällä.