Ja sen jälkeen hän aina Yrjöä moittiessaan lisäsi:
—Johan minä sen sanoin alun pitäin, ettei siitä pojasta ole muuta kuin kiusaa ja vastusta. Mutta minua ei uskottu silloin. Nyt kyllä huomaa itsekin.
Isäntää, näet, tarkoitti.
Jotkut sanoivat, että Yrjö oli Ulpasmäen isännän oma poika. Ja varma oli, että hänen äitinsä Ulpasmäellä palveli siinä vähää ennen, kuin siihen nykyinen emäntä tuotiin. Muita takeita ei huhun todenperäisyydestä ollut, kun tuo nainen ei itse mitään selvää antanut, vaikka häntä kuinka olisi houkuteltu.
Huomasi sen muuten jok'ikinen, niin talon väki kuin vieraatkin, ettei Yrjöstä iloa ollut. Ja kaikki he koettivat poikaa parantaa; mikä nuhteli, mikä tukisti, mikä neuvoi ja varoitteli:
—Nöyrä sinun pitää olla ja tottelevainen, kun olet päässyt hyviin ihmisiin. Etkö sinä laps' parka ymmärrä omaa etuasi?
Taikka sitten näin:
—Hyi, hunsvotti! vielä sinä ilkiät juonitella. Mikä luulet olevasi? Ei sinun kannata ääntä pitää, jos oikein tietäisit.
Kallen tähden hän tavallisesti nämä torat sai, sillä hän ei tahtonut oppia käsittämään, että Kalle oli hänen isäntänsä ja että Kallella siis oli lupa häntä pieksää ja komentaa. Ensimmältä hän löi takaisin, niin että tuntui. Mutta siitä Kalle parahti itkemään, ja Yrjölle annettiin selkäsauna semmoinen, ettei hän sitä kesken unohtanut. Luvattiinpa vielä kahta kauheampi, jos hän toisen kerran uskaltaisi Kallea nykäistä.
Ei hän sitä tehnytkään, mutta sen sijaan itki ja huusi samoin kuin
Kalle ennen; arveli, että nyt tulisi Kallelle selkäsauna vuorostaan.
Mutta pahasti siinä erehtyi.