—Ole nyt huutamatta. Kalleko sinua löi? No, se muka sitte niin koski.
Ähmissään vaan parkuu. Hiljaa siinä, taikka saat toden perästä.
Emäntä sillä tavoin haasteli. Kääntyi sitten joukon puoleen ja jatkoi:
—Eihän tuosta pojasta ole Kallelle leikkitoveriksi, kun se on niin ilkeä ja pahankurinen. Itsekseen tulisi lapsi paljoa paremmin toimeen.
—Kiljupas siinä, tiuskasi yksi piioista, Riikka niminen, ja tuuppasi poikaa niin, että se meni kyljelleen.
Yrjö parkaisi vielä kovemmin, silloin taas Riikka tukkaan ja pöllyytti aika tavalla.
—Elä huoli kurittaa, sanoi emäntä, ihmiset vielä sanovat, että sitä pahasti pidetään.
—Sanokoot! mutisi Riikka. Mutta kerran minä sille annan niin, että lähtee kait' juonet.
Yrjö päätti nyt mielessään, ettei hän leikkisi enää Kallen kanssa. Kun Kalle huusi häntä luokseen, hän piiloutui nurkan taakse ja oli siellä äänettömänä kuin hiiri. Mutta Kalle silloin kanteli äidille. Miehissä haettiin Yrjöä ja kun löydettiin, niin niskasta vietiin hiekkakasalle, jossa Kalle häntä odotti.
—Ähä kutti, täytyipäs tulla, hän huusi vastaan.
Kun isäntä tai emäntä kävi kaupungissa, he aina toivat mukanaan suuria vehnäspullia Kallelle, joka sitten söi ahmi niitä posket pullollaan. Isä ja äiti oikein nauttivat sitä katsellessaan.