Herman kavahti ylös.
—Mitä sinä puhut?
—Niin, minä vaan ajattelin, että sitä sinä ehkä pelkäät, kun olet niin mietteissäsi alinomaa.
—Elä ennustele semmoisia.
—Enhän minä ennustele. Sanon vaan, ettei se niin kauheata olisi, jos siksi kävisikin. Onhan se tapahtunut muillekin—
—Ole jo vaiti, minä en kärsi kuulla enempää.
Hän oli kiivas, Elli tuskin uskalsi puhua enää mitään.
—Pidätkö sitä niin suurena häpeänä, hän kuitenkin sopersi epäillen.
—Kuule, mitä sanon: minä en tee konkurssia. Ennemmin vaikka—
—Vaikka mitä?