—Olenhan minä ihan terve, mitä minä lääkärillä.
—Mutta ellet saa unta, kun näytät olevan niin levoton.
—Minäkö levoton? Suuri erehdys. Minä päinvastoin en ole vähääkään levoton.
—Mene nyt kumminkin sisään, sinä täällä tuulessa kylmetyt.
Viskaali yhä tarkasteli häntä. Ei kääntänyt hetkeksikään silmiään muuanne. Elli ei voinut lähteä, viskaalin katse häntä kauhistutti ja kiinnitti samalla.
—Ei minulla ole kylmä ensinkään. Ei ensinkään.
—Vaikka ihan väriset. Tottele, nyt, Elli, ja mene sisään.
Herman varmaan pelkäsi, että viskaali rupeisi häntä tutkimaan. Mutta hän kyllä osaisi asettaa sanansa. Ja ennen kaikkea oli viskaalista saatava pois epäluulo, jos se hänessä jo oli herännyt.
—Eikö viskaalikin tahtoisi tulla sisään? Tarjoisin lasin viiniä—
Voi, montakin lasia hän tarjoisi. Ja parasta sherryä, mitä kellarissa olisi. Kumma ettei Herman huomannut sitä tehdä.