Tytöt painuivat alas pensaan taakse ja olivat hiljaa kuin hiiret. Ja siinä he kuulivat, mitä nuo herrat ohi mennessään sanoivat toisilleen.
—Kuinkahan kauvas ne jo ennättivät?
—Kyllä me ne maantiellä yhytämme viimeistään.
Rientämällä he riensivät eteenpäin, kääntyivät maantielle ja katosivat.
Tytöt nauraa tirskuivat.
—Ähä kutti, kutti paraiksi.
—Saatte meitä odottaa. Istutaan tässä kauaa aikaa, että ennättävät kaupunkiin.
—Mistäpä sitten osaavat meitä hakea?
—On toki hyvä, etteivät meitä tunne. Nyt pysyttelemme kotona monta päivää, etteivät pääse meitä näkemään.
—Mahtavat ne olla tuskassa, kun eivät saa tietää, ketä me olemme.