Katri veti niin kiivaasti airoilla, että toinen luiskahti vedestä ja kasteli Niilon.
—Enkö millään saa tuota tyyneyttä häirityksi, arveli hän itsekseen.
—Mutta elä paheksi, sanoi hän, hetken mietittyään, elä paheksi, jos sillä välin sattuisin saamaan jonkun mieluisemman ja silloin sinut heitän.
—Katri, miksi puhut noin kevytmielisesti?—Nyt oli Niilon ääni tavallista kiivaampi.
—Ahaa, ajatteli Katri, hyvä juttu! Mutta kovaa sanoi hän:
—Niin, näet ajattelin vaan———
—Mitä ajattelit?
—Ajattelin vaan——, no hyvänen aika, pitäisikö sinulle kaikki ajatuksensakin ilmoittaa?
—Katri, mihinkä luottaisin maailmassa, ellen sinuun?
Niilon ääni hiukan vapisi. Katri käänsi päänsä järvelle päin, sillä hän oli niin hyvillään, ettei tahtonut voida nauramatta olla. Ei hän kuitenkaan enää hennonnut Niiloa kiusata. Mutta kun hän hetken kuluttua jälleen katsoi Niiloon, näyttivät tämän kasvot hänestä niin kummallisen kalpeilta.