Ryppy Holmin otsassa syventyi. Hän sytytti papyrossin, poltteli sitä verkalleen ja mietti. Kun se oli palanut loppuun, nousi hän ylös, oikaisi itseään, läksi ulos lehtimajasta ja alkoi astuskella edes takaisin käytävällä. Hänen käyntinsä oli varmaa ja notkeata, ryhti osoitti rohkeutta, pään pystyinen asento lujuutta. Hän oli tullut selville asioistaan ja tehnyt päätöksen, jossa ei aikonut horjua.
Martha istui kaiken päivää ompeluksiensa ääressä lähellä verannanpuoleista ikkunaa. Hän kuuli heidän iloiset äänensä ensin ulkoa, sitten ruokasalista, jossa söivät päivällistä, hän näki heidän liikkuvan edes takaisin, vapaina ja huolettomina, onnen helmalapsina.
Oskar, hänen entinen Oskarinsa, näytti olevan jo täydellisesti perehtynyt tässä kodissa. Häntä kohdeltiin kuin perheen jäsentä ainakin eikä siunaaman hetkeksikään hän väistynyt Ailin rinnalta.
Marthan sielussa riehui sekavat, ristiriitaiset tunteet. Välistä valtasi hänet raivokas viha, hän olisi halunnut tappaa heidät molemmat, paiskata heidät maahan, polkea heidät jaloillaan, lyödä, hakata heidät kuoliaaksi. Ja iltapäivällä, kun koko perhe ikäänkuin hänen uhallaan kokoontui verannalle, tuohon hänen silmiensä eteen, kahvia juomaan: ja siinä sitten tuntimäärät istuivat kaikki keveässä hauskassa puheessa, silloin teki hänen mielensä syöksyä heidän keskeensä, osoittaa sormellaan tuota heidän suosikkiaan, tuota hienoa, komeata, rakastettua sulhasta, paljastaa hänet, kertoa raa'asti, juurta jaksain, missä suhteessa he molemmat olivat toisiinsa olleet ja tunnustaa julkisesti oma häpeänsä. Riemulla hän ajatteli sitä häiriötä, minkä hän matkaansaisi, kuinka hän yhdellä iskulla tekisi lopun tuosta iloisesta, perheellisestä sopusointuisuudesta ja kukistaisi tuon vihatun, joka oli hänet hyljännyt, joka oli hänet näin onnettomaksi saattanut.
Työ oli pudonnut hänen helmaansa, hän jäi katselemaan heitä siellä, missä he istuivat rauhallisessa mukavuudessa, mitään aavistamatta siitä vihasta, mikä heitä kohtaan uhkui.
Kauppaneuvoksella oli sanomalehti kädessä, hän oli muhkea mies, varman ja hallitsevan näköinen. Rouva, pyöreä ja hyvänvoipa hänkin, virkkaili, mutta Aililla ei ollut muuta tointa kuin nauttia onnestaan ja olla viehättävä.
Ja Oskar—kuinka tyytyväisen näköisenä hän siellä poltteli papyrossiaan ja laski leikkiä Ailin kanssa. Ei nähtävästi muistanut häntä enää lainkaan, eikä välittänyt hänen tuskistaan. Niin vieraalle hän nyt tuntui Marthastakin. Katsellessaan tuota hienoa, sivistynyttä herraa, ei hän voinut ymmärtää, että tosiaan olivat olleet semmoisissa läheisissä suhteissa toisiinsa—hän, halpa ompelija ja tuo nuori, ylpeä varatuomari, neiti Römerin sulhanen.
Martha tunsi, että syvä, ylipääsemätön juopa oli ilmestynyt heidän väliinsä. Varatuomari Holm oli hänelle vieras, hän oli uusissa olosuhteissaan kylmentynyt entiselle rakastajattarelleen, ei tahtonut häntä enää tuntea eikä tunnustaa olleensa missään tekemisessä hänen kanssaan, Se oli kaikki ollutta ja mennyttä!
Vihan puuska oli ohitse: yksinäisyyden ja turvattomuuden tunne tuli sijaan. Häpeä häntä odotti ja ihmisten tuomio, puute ja avuttomuus. Eikä yhtään ainoata ystävää, joka olisi säälinyt ja lohduttanut!
Kun hän taaskin kumartui työnsä yli, putosi muutamia täyteläisiä kyyneliä kihlaleningille hänen poskiltaan. Hän säikähti ja hankasi ne pois nenäliinallaan. Eiväthän ne kumminkaan mitään pilkkuja jättäneet kankaaseen.