—Mitäkö varten? Etkö sinä ymmärrä, ettei tämä käy laatuun. Minun on kiusallista tietää sinun olevan täällä.
Martha oli murtunut. Vaihtelevat mielen liikkeet olivat kaiken päivää häntä raastaneet. Nyt ei hänellä enää ollut voimia mihinkään, hän oli kuin maahan lyöty ja nöyrtyi kohtalonsa alle. Ei hän kyennyt mitään vastaamaan, kuumat kyyneleet herahtivat alas hänen poskilleen.
—Ota asia järkevästi, jatkoi Holm hiukan lauhkeammin. Sille ei kumminkaan enää mitään voi. Ja tiesithän sinä kaiken aikaa, ettei sitä ikuisesti kestäisi. Ennemmin tai myöhemmin siitä kumminkin oli loppu tuleva. En sinua siinä suhteessa pettänyt turhilla lupauksilla.
Eihän hän pettänyt, totta se oli, itseään sai Martha syyttää. Hän oli hetkellisen onnen tähden uhrannut tulevaisuutensa, koko elämänsä. Mitä auttoi nyt katumus ja kaihoinen mieli? Tehtyä ei enää tekemättömäksi saanut.
Yhä nopeammin valuivat vedet alas hänen poskiaan pitkin. Ne saivat tippua alas helmaan, hän ei välittänyt niitä pyyhkiäkään. Silmät suurina hän katseli taivaan rantaa Valkeisen toisella puolen, eikä äännähtänyt, vaikka Holm seisoi siinä vieressä vastausta odotellen. Hiljaisuuden katkaisi vaan nyyhkäykset, jotka silloin tällöin nousivat hänen povestaan.
Tuskin hän mitään näki, vaikka rävähtämättä tuijotti eteensä, tuonne kauvas, jossa taivas ja maa yhtyivät; sillä katse oli omituisesti sisäänpäin kääntynyt ja eloton. Mielenliikkeet olivat asettuneet, maininkina ne kyyneleet vaan juoksivat hänen silmistään. Elämä oli vetääntynyt syvälle sielun sisimpään, niinkuin useimmiten tapahtuu, silloin kun suru ja tuska ovat yli äyräiden kohonneet.
—Niin, jatkoi Holm viimein, minä en voi viipyä täällä kauvemmin. Täytyy palata takaisin, ehkä siellä jo kaipaavat minua, Yhtä vaan pyytäisin: elä käy enää luonani, eläkä pyri minua tapaamaan. Ymmärräthän, ettei meillä enää sovi olla mitään yhteyttä. Rahaa minä sinulle lähetän siksi, kun se vaikea aika tulee—ettei sinun tarvitse puutetta nähdä. Siinä suhteessa saat olla vallan huoletta. Hyvästi nyt sitten. Ja muista, että lähdet tästä talosta. Parasta, jos tekisit sen jo tänä iltana.
Hän läksi. Martha ei hievahtanut, hän jäi istumaan paikoilleen liikkumattomana, kädet ristissä polven ympäri ja silmät suurina harrottaen epämääräiseen kaukaisuuteen.
Mutta Holm oli arvannut oikein. Aili ja Olga häntä jo etsivät kaikkialta ja juoksivat riemastuneina häntä vastaan, kun älysivät hänen tulevaksi.
He olivat tuumanneet lähteä soutelemaan, ellei Ossilla olisi mitään sitä vastaan. Ossi tietysti suostui, ja niin sitä lähdettiin pienellä valkeaksi maalatulla venheellä, joka varta vasten oli tehty tämmöisiä retkiä varten.