—Miksikäs ei, jos tarvis vaatii. Mutta tuskinpa se vaatiikaan. Otetaan vähemmin kerrassaan. Ollaan varovaisia. Kyllä minä otan vastuulleni.
—Se on oikein, Elias, se on oikein, sanoi Anna. Ja minullakin on parisataa pankissa. Tässä talossa ne on ansaittuja ja tämän talon hyväksi niitä saa käyttää. Eihän niillä pitkälle juosta, sen kyllä tiedän, mutta lisänähän ovat yhtä kaikki.
—Niin että jos rouva vaan uskaltaa heittää mun huostaani—jatkoi
Elias.
Eevi oli liikutettu.
—Uskaltaisin, tietysti. Mutta en tahtoisi.
Hän ei voinut enää pidättää kyyneleitään, ne herahtivat alas hänen poskilleen.
—En tahtoisi, että teidän säästöihinne koskettaisiin. Jospa kumminkin sattuisi käymään onnettomasti.
—Siitä ei pelkoa, sanoi Elias iloisesti.
—Ei ensinkään, toisti Annakin. Suostukaa vain pois, rouva, ihan ilman epäilyksiä.
Eevi puristi heidän käsiään.