—Eikös mitä, eikös mitä, vakuutteli Albert, vetäessään paperossikoteloa taskustaan. Sallitteko? Vaivaakohan tätiä, jos poltan?
—Ei, ei ollenkaan. Polta sinä vaan, hyvä Albert.
—Niin, mutta—jos äitiä aikaa ryvittää?
—Eikös mitä. Anna nyt Albertin polttaa rauhassa. Ja ottaisit viinipullon esille, Kirsti, niin tarjoomme Albertilla lasin. Meillä, näetkös, on hyvää viiniä, Madeiraa.
—Ohoo? Oikeinko Madeiraa?
—Jota lääkäri on määrännyt äidille.
Kirsti ei näyttänyt olevan vallan halukas sitä noutamaan. Äidin täytyi vielä kerran pyytää, ennenkuin hän toi pullon ja kaatoi Albertille lasiin ja sitten myöskin äidille.
—Sepä on tosiaan hyvää, sanoi Albert. Maljanne, täti. Sinä et juo,
Kirsti?
—En.
—Kuulutko raittiusseuraan? No, te tulette hyvin toimeen, niinkuin näyttää? Tädillä on eläkerahansa—kuinka suuri se taas onkaan?