—Kuusisataa.
—Niin, kuusisataa! Hyvä raha, kun tulee noin vaan ilman mitään.
—Kirsti siihen ansaitsee lisää, käsitöillä ja puhtaaksikirjoittamalla —nousee sekin noin kuuteen sataan vuodessa.
—Vai niin, yhteensä tuhatkaksisataa siis! Ja se teille riittää vallan hyvin, niin pienet kuin teillä on elämäntarpeet. Naiset ylipään tulevat vähällä toimeen.
—Kyllä—kyllä se riittää, vakuutteli äiti, sillä hän pelkäsi, että Albert mahdollisesti katsoisi velvollisuudekseen auttaa heitä jollakin tavoin.
Mielessään hän kumminkin ajatteli, että Kirsti raukka sietäisi saada vähän helpotusta. Kovin hän oli rasittunut viime aikoina.
—Kannattaapa panna hiukan ylellisyyksiinkin, hymyili Albert, niinkö?
Madeiraan ja sen semmoisiin. No, täti, kippis!
—Kippis, kippis!
Äitikin hymyili iloisesti. Ei koko sairauden aikana muistanut Kirsti nähneensä häntä näin elpyneenä kuin nyt.
—Kaada, Kirsti, Albertille toinen lasi.