—Vieläkö toinenkin? kysyi Albert.
—Tietysti
Hän aikoi jatkaa, mutta ei voinut, yskä keskeytti.
—Tupakan savu alkoi Kirsti syytöstään.
—Ei—ei—intti äiti rykimisten lomasta. Ei se—ei se mitään. Anna
Albertin polttaa—
—Ehkä on parasta, että panen pois? arveli Albert ja loi kysyvän katseen äitiin.
—Se meni jo—ohitse. Polta vaan! Polta, polta!
—No, koska täti niin tahtoo. Oikeastaan minun pitäisi heittää tämä polttaminen vähemmälle.—ja olen minä sitä koettanut tehdäkin, se, näettekös, voi vahingoittaa ääntä. Mutta vielähän teitä ryvittää. Jospa tämä kumminkin vaivaa, sanokaa suoraan.
—Tietysti vaivaa, näkeehän sen, sanoi Kirsti nyrpeästi.
—Ei vaivaa, ei, ei. Ryvittäähän minua muutenkin. Mitä sinä, Kirsti—