—Sinne on pitkä aika, huokasi täti, päästäen hänen kätensä irti.
—Sanomalehdistä saatte aina lukea minusta sillä välin. Hyvästi, hyvää yötä.
—Hyvästi, hyvästi.
Hän oli poissa. Huone jäi hiljaiseksi ja autioksi. Elottomuus oli kahta vertaa tuntuvampi kuin ennen.
Äiti ryki yhtämittaa.
Kirsti antoi hänelle rohtoja ja teki tulen uuniin, että tupakan savu menisi pois.
Sitten hän auttoi äitiä sohvalle, pöyhi sillä välin hänen tilaansa ja laitteli kaikki valmiiksi yön varalle.
Opiumi teki vaikutuksensa. Äiti makasi nyt hiljaa, silmät ummessa. Väsymyksestäkö, vai oliko mennyt unen hortoon? Sitä ei Kirsti tiennyt, mutta hiljan hiljaa hän astui takaisin tuolilleen ja otti ompeluksensa.
Lamppu paloi pöydällä hänen edessään, varjostin riippui äitiin päin. Työnsä äärestä Kirsti väliin tähysteli äitiä, joka makasi siellä liikkumattomana, äänettömänä, mutta niin pelottavan kalpeana.
Kirstin sydäntä kouristi pahasti. Noin heikon näköinen ei äiti ollut hänen mielestään milloinkaan ennen ollut.