—Mikä se oli? huusi Katri kauhistuen.
—Se oli vaan tuuli, joka vinkuu nurkissa—Katri, mitä tyhjää pelästyt?——Elä katso noin kamalasti Katri———Katri, miksi kalpenet suotta?
Syleillen tarttui Yrjö uudelleen Katriin, mutta tämä töytäsi hänet inholla luotaan ja silmäili häntä ylenkatseella.
—Sinä olet kehno mies, Yrjö, lausui hän vihaisesti. Niilo ei koskaan olisi sinun eikä kenenkään morsiamelle tehnyt sitä, kuin sinä minulle.
—Mutta minäpä rakastan sinua, Katri—rakastan sua hurjasti, sinä ihana, suloinen tyttö. Mitä huolit Niilosta, tuosta köyhästä mökkiläisestä. Heitä hänet ja tule minulle! Parempi on olla rikkaan talon emäntänä kuin mökkiläisen kurjana orjana.
Yrjön silmät hehkuivat, hän hengitti kuumeentapaisesti ja ääni oli lähes tukahtunut rajuista himoista.
—Mene pois, kelvoton, lausui Katri, mene ja vie huivisi ja kaikki, en tuon koomin kärsi sinua silmieni edessä.
Katri juoksi tuvan päässä olevaan suojaansa, otti avaimen suulta ja veti oven lukkoon. Turhaan houkutteli ja rukoili Yrjö oven takana, Katri ei hiiskunut enää sanaakaan eikä liioin tullut näkyviin.
Koiviston tuvassa kerrottiin seuraavana päivänä merkillisiä kuulumisia. Niilo oli kadonnut tietymättömiin. Hän oli edellisenä iltana lähtenyt kotoansa, mennäkseen Rauhalaan; vaan täällä häntä ei oltu nähty, enemmän kuin muuallakaan likitienoossa. Päätettiin varmasti hänelle jonkun onnettomuuden tapahtuneen, sillä Niilolla ei ollut tapana turhanpäin kuleksia ja viipyä kotoa poissa. Katrin sanottiin säikähdyksestä makaavan houreissa. Yrjö kuunteli äänetönnä näitä uutisia ja pani tupakkaa piippuun. Käsi toki hieman vapisi, mutta sitä ei kukaan huomannut.
* * * * *