Kipeä parkahdus sai äkkiä kaikki hereille.
—Jesus siunatkoon!
Emmi kävi kalman karvaiseksi, nähdessään lapsen lattialla vieressään. Hän sieppasi sen syliinsä, hyssytteli, näytteli valkeata ja keikutteli käsivarrellaan. Rouva kuuli, sitä hän koko ajan kauhulla ajatteli. Ja hädissään hän unohti ottaa selkoa oliko lapseen sattunut, vai säikähdyksestäkö se vaan itki.
Rouva aukaisi ovea. Emmi luuli pyörtyvänsä, koko maailma musteni hänen silmissään.
—Mikä sille tuli?
—Ei mikään.
Emmi ei tiennyt, mitä hän vastasi. Vaistomaisesti hän töyttäsi ulos sanoja, joista toivoi pelastusta, jos mahdollista.
—Mitä varten se noin itkee sitten? Kaiketi siihen jokin syy on?
Emmi koetti turhaan kaikkia keinoja saadakseen lasta rauhoitetuksi.
—Anna minulle, sanoi rouva. Voi lasta, oma kultani, mikä sinua vaivaa?
Herra jumala, mustelmahan sillä on otsassa.