Edellä puolen päivää tuli rouvalle vieraita, tohtorinna Vinter ja rehtorska Sivén, hienoja ja yleviä molemmat, vaikkei sentään hetikään niin hienoja kuin meidän rouva, sanoi Silja ja samoin arveli Emmikin itsekseen.

Kun Silja vei kahvia sisään, lähetti rouva hänen mukanaan Emmille käskyn tuoda Lilliä vieraiden nähtäväksi. Emmi muutti hänelle kaikkein kauniimman myssyn päähän ja pani ihka uuden, vasta neulotun rintalapun eteen. Ne molemmat niin kaunistivat lasta, että Emmin täytyi kutsua Siljaakin katsomaan, ennenkuin vei häntä sisään.

Kuinka ne rouvat ihastuivat, kohta kun he vaan ovelle ilmestyivät!

—O, så söt!

Ja sitten he kilvalla ottivat Lilliä syliin, suutelivat ja puristelivat ja nauroivat.

—Så söt, så söt!

Emmi seisoi taempana ja myhäili. Ei hän oikein tiennyt mitä se oli tuo »så söt, så söt», päätti kuitenkin kaikesta, että se mahtoi merkitä jotain erinomaisen hyvää.

Mutta äkkiä he kävivät totisiksi. Rouva kertoi, mitä lienee kertonut. Emmi ei ymmärtänyt, kun se kävi ruotsiksi. Hän kuitenkin aavisti, kun näki kauhistuksen heidän kasvoillaan.

—Herre gud, herre gud, nej, men tänk, stackars barn.

Kuusi silmää kääntyi yht'aikaa ensin suurimmalla säälillä mustelmaan
Lillin otsassa, ja sitten kammoksuen Emmiin.