—Ett sådant stycke!
Emmi katseli mattoa lattialla ja odotti, että katosta jotain putoaisi hänen päähänsä, joka yhdellä kertaa löisi hänet murskaksi tai paiskaisi hänet syvälle maan alle. Sillä toista niin rikoksellista ei maailmassa varmaankaan ollut kuin hän, poloinen. Ei hän uskaltanut luoda silmiään ylös, mutta hän tiesi ja tunsi sen sormiensa ja varpaittensa nenissäkin, että ne yhä häneen katsoivat. Nuo hienot, ylevät rouvat, jotka itse eivät milloinkaan erehtyneet. Kuinka se olisi ollut mahdollistakaan, he kun olivat niin ylen viisaita ja niin paljon korkeammalla muita tavallisia ihmisiä.
—Saat viedä Lillin pois, kuului hänen korviinsa rouvan ääni.
Emmin kädet olivat äkkiä käyneet niin hervottomiksi, että hän pelkäsi pudottavansa lapsen, jos sen nyt syliinsä ottaisi.
—Kuuletko sinä?
—Där ser ni nu, hurudan hon är.
Emmi huojui eteenpäin ja sai kun saikin otetuksi nuo muutamat askeleet rouvan tuolin luokse. Toivo päästä heidän näkyvistään pois lasten kammariin jälleen, antoi hänelle voimia sen verran kuin tarvitsikin. Vai lieneekö vanha tapa tuon vaikuttanut, että käsivarret taas tottelivat ja tehtävänsä täyttivät niinkuin ennenkin.
Hän laski Lillin kätkyeen; istui itse pallille viereen ja näytteli sille leikkikalua. Mutta Lilli oli nostanut molemmat jalkansa pystyyn ja tarttunut käsillään niihin kiinni. Se hänestä oli niin hauskaa leikkiä, että ääneen nauroi. Emmikin olisi nauranut, jos paha mieli ja kurkun tukahduttava ahdinko olisivat sen sallineet.
Ihmetteli hän siinä istuissaan, ettei tänä aamuna ollenkaan muistanut sitä keinoa, jota ennen usein oli käyttänyt unta vastaan. Että nimittäin neulalla olisi pistellyt ja raapinut käsivarsiaan. Siitä johtui koko suuri, auttamaton onnettomuus, joka nyt särki koko hänen elämänsä.
Illalla myöhään, kun kaikki jo olivat levolla, läksi Emmi ulos pihaan. Harmaan hämärää siellä oli ja hiljaista, mutta ylhäällä oli taivas tähdessä. Hän istui alimmalle portaalle ajattelemaan nykyistä ja tulevaista kohtaansa. Vaikka eihän se siitä ajattelemalla selvinnyt, yhtä harmaa ja hämärä oli kuin iltayö hänen ympärillään.