Roller meni etehisestä hiljaa omaan kammariinsa, riisui ja laskeusi vuoteelle. Hän tahtoi nukkua pois kaikesta.
Mutta silloin vasta ilo yleni viereisessä salissa. Ei Roller vielä elämässään ollut mokomaa kitkatusta kuullut. Ja taukoamatta ne sen ohessa pompottivat pianoa.
Roller tällä hetkellä vihasi noita naisia niin, että olisi halunnut heitä lyödä. Hän puri hammasta, nousi istumaan ja pudisti molempia nyrkkiä saliin päin.
Ei nauru lakannut. Yltyi vaan, juuri kuin kiusalla.
Hän sieppasi saappaansa lattialta ja heitti sen täyttä voimaa ovea kohti. Ovi jymähti. Parkahdus kuului salista, sitten hiljeni kaikki. Muutamaan minuuttiin ei kuulunut hengen hievahdusta.
Roller ojentui jälleen tilalleen ja veti peitteen päälleen.
Samassa siellä jo alkoi taas hiljaista liikuntoa ja sipsutusta. Ja vähitellen se koveni, että eroitti jo yksityisiä sanoja.
—Aaveita—huuh—ei mennä, ei mennä—kynttilöitä—lamppuja ja aseita— peloittaa, huuh—yhdessä—kaikki yhtaikaa.
Ovet lensivät auki, kauhea huuto päästettiin ja yhdeksän tai kymmenen naista seisoi kynnyksellä, suut seljällään, kynttilät toisessa kädessä, toisessa hiilihangot.
Roller heitti peitteen päältään ja kirosi saimeasti.