Kello kävi kolmatta, ennenkuin he malttoivat lähteä. Etehisessä, Rollerin kammarin ovea nähdessään, he taas muistivat äskeisen kummitusjutun ja purskua täytyi, ei auttanut mikään.
—Hiljaa, hiljaa, ettei hän herää.
—Ehkä toruu sinua, Elina, huomenna meidän tähden.
—Tschih, tschih, tschih!
—Elkää naurako, elkää naurako. Hän taas meitä kiroo.
Mutta hän ei kironnut enää, eikä torunut, eikä herännyt.
Hiljaista oli Rollerin huoneessa ja pimeätä.
Kun uuden päivän valo tunki sisään, ei se enää eloa saanut tuohon kylmään ruumiisen, joka oli vuoteella.
Hyytynyt veri punasi valkeat lakanat; pistuoli oli pudonnut alas matolle, kauniimman ruusun kohdalle.
[Kuopiossa v. 1887. "Excelsior" kalenteri 1889. Novelleja I.]