Tuo … tuo inhottava Körner oli hänet vallannut. Mutta Siiri hänet riistäisi pois … kesken kaikkea … Körner saisi jäädä pitkälle nenälle. Ja nähdä, että Sannilla on ystävä, jonka tieltä hänen kauniisti täytyi väistyä.
Siiri lähestyi Sannia takaapäin ja laski kätensä hänen kaulansa ympäri.
—Ooh! Siirikö se on? Kuinka minä säikähdin.
—Sanni kulta, lähtään jo pois.
—Pois? Minkätähden? Eikö sinulla ole hauska?
—Ei.
—Mutta, hyvä neiti, sanoi herra Körner, vastahan ilta on alulla. Ette saa houkutella ystäväänne lähtemään. Hän on sitä paitse luvannut minulle kotiljongin eikä tahdo tietysti sanaansa syödä.
Sanni painoi Siirin kättä poskeensa, kallisti päätänsä taakse ja loi ilostuneet silmänsä häneen.
—Ollaan vielä täällä. Minua ainakin haluttaisi … miksi näytät niin nolostuneelta, Siiri?… Etkö voi hyvin?… Tai etkö ole saanut tanssia?
Se kysymys pujahti Sannilta aivan vahingossa esille. Körnerin kuullen sitä toki ei mitenkään olisi sopinut tehdä.