Siiri ei vastannut. Käsivarsi, johon Sanni oli tarttunut, riippui suorana ja jäykkänä sivulla. Mutta Sanni ei ehtinyt panna sitä merkille, sillä herra Körner samassa lähestyi ja teki heille seuraa. Hän käveli Sannin rinnalla, oli miellyttävä ja kohtelias ja veti pian Sannin huomion kokonaan puoleensa.
—Mitä hauskuutta metsästyksessä? Hyvänen aika, hauskuus on liian mieto sana. Kysykää ennemmin, miksi—se hurmaa.
—Mutta jänisparat, ettekö niitä ollenkaan sääli? Te olette julmia, te miehet.
—Ei julmempia kuin naisetkaan.
—Että sanotte! Me kun emme saata edes matoa onkeen panna.
—Niin, vaan sydämmiä kylmäkiskoisesti murratte.
Sanoja seurasi semmoinen omituinen katse, että Sanni joutui hämilleen.
Hänen täytyi luoda silmänsä alas.
—Eikö totta? kysyi Körner.
—Ei, kuului hiljainen kuiske.
Sannin poskia kuumotti ja sydän löi. Ja kaikki suonet löivät ja käsi vapisi ja jalat kävivät hervottomiksi.