Sillä hän ymmärsi tuossa lyhyessä kysymyksessä äärettömän suuren merkityksen, tunsi koko maailman olevan sen takana…
Soitettiin taas valssiin. Siirin harmi oli antaantunut, sillä Sanni likisti hänen käsivarttaan niin intoisasti rintaansa kohti. Eikä Siiri aavistanut, että hän sen teki aivan tietämättään.
—Sanni, lähdetään sivuhuoneesen tämän tanssin ajaksi… Että saamme olla yhdessä edes vähän aikaa tänä iltana, kuiskasi Siiri.
Sanni katsoi ylös mitään vastaamatta. Hän tuskin oli tajunnut koko ehdotusta.
Körner samassa pyysi häntä valssiin.
—Elä mene enää. Täytyyhän sinun hiukan levätäkin.
Turhaan koetti Siiri häntä estellä. Sanni vetääntyi hänestä irti ja laski hymyillen käsivartensa nuoren Körnerin olkapäälle.
Eikä hän sen jälkeen taas näyttänyt Siiriä muistavan. Ei omatuntokaan sanonut, että hän oli tehnyt pahasti.
Siiri ei sinä yönä saanut unta. Jäähyväisiä sanomatta he olivat eronneet. Ensi kerran koko heidän ystävyytensä aikana se oli tapahtunut. Sanni heitti hänet Körnerin tähden.
Mutta Siiri puolestaan ei häntä liioin rukoilisi. Eikä näyttäisi vähääkään siitä välittävänsä. Niin, oikeastaan hän ei siitä välittänytkään. Se vaan häntä harmitti, että niin sokeasti oli luottanut häneen. Oli uskonut hänestä kaikkea hyvää ja rakastanut häntä. Että hän oli ollut niin tyhmä. Sitä hän nyt vaan itki, ja sitä hänen täytyi itkeä koko yön. Niin hirveästi, että hän aamulla oli puolipyörryksissä eikä jaksanut nousta ylös.