MAUNO. Senkötähden, että sinä olet talontytär, Elli palvelija, niinkuin minäkin?
ANNA. Oikein arvattu. Sentähden juuri.
MAUNO. Olen siis kovin halpa ja huono mielestäsi, niinkö?
ANNA (kiikkuu).
MAUNO. Eikö sinulta enää saa vastaustakaan? Kun kehtaat olla noin tuhman ylpeä.
ANNA (hyppää alas kiikusta). Mitä sinä uskallat sanoa? Tuhman ylpeä? Silläkö, että pidän itseni parempana mokomata pahanpäiväistä palkkarenkiä. Sinä olet niin ylpeä, ettet anna mitään arvoa enää muille ihmisille. Solvaiset vaan minuakin tavan takaa. Mutta minä en sitä kärsi enää kauvemmin, en. Laittakoon isä tuommoisen palvelijan tiehensä ja ottakoon nöyremmän sijaan.
MAUNO. Siihenkö virtesi jo päättyi? Anna tulla vaan enemmän, enemmän samaa lajia! Ahaa,—nyt vuodatetaan kyyneliä—kiukun kyyneliä! Totta totisesti! Ja tuota tuommoista kapinettako minä niin uskollisesti olen rakastanut ja milt'ei taivaan enkelin kalttaisena pitänyt. Täytyy nauraa! Sokea todella olin, kun luulin minulle äärettömän onnen koittavan, jos joskus se ihme tapahtuisi, että sinun omakseni saisin. Hyvä, että silmäni viimein kumminkin aukenivat näkemään sinua oikeassa luonnossasi. Se kerrassa päästi minun hulluudestani. Pois nyt Sorsakosken aholle! Parempi, jos olisinkin pysynyt siellä ja ollut tänne tulematta. Onpa siellä tyttöjä, joiden kelpaa renkiäkin puhutella. Pahuus häntä suri, jos yksi meni, kun sadottain toisia jäljellä on. (Menee laulaen vasempaan.)
ANNA (ottaa muutaman askeleen Maunon jälkeen). Mauno—! (Malttaa mielensä ja kääntyy takaisin.) Ei—! Menköön hän vaan, minä en jäljessään juokse. Oho! Mitä varten sen tekisin? Mitä huolin minä siitä, ettei hän minusta enää välitä? Nythän pääsen hänestä rauhaan, niinkuin olen toivonutkin. Se minua vaan harmittaa, (itkee) että hän sen sanoi niin solvaisevalla tavalla—juuri kuin olisi hän tehnyt minulle suuren kiusan sillä, ettei minua rakasta. Se se sydäntäni kaivelee. (Hetken ääneti, pyyhkii silmiään; hiljempaa ja tyyneemmin.) Pääsi hulluudestaan, kun näki minun oikeassa luonnossani, sanoi hän. Luulee minua pahaksi ja ilkeäksi. Mutta se ei ole totta. Hän saa pian nähdä erehdyksensä, sen lupaan.
ELLI (kiipee aidan yli oikealta, täysinäinen maitosanko kädessä). Kas niin, Eero, tule nyt tänne, niin saat lämmintä maitoa juodaksesi, ehkä se päästää sinun sydämmen vaivasta.
EERO (kiipee jäljessä, puukko ja pajun oksa kädessä). Hui, hai, ei siitä taudista niin vähällä päästä. (Seisahtuu likelle aitaa ja alkaa veistellä pajupilliä.)