MAUNO (heittäytyy kivelle). No, sitähän minäkin. Ethän sinä niin lapsellinen ole, että siitä itseesi otat, varsinkin kun tiedät, ettei se niin täyttä totta minulta ollut!
ANNA (istuu kiikkuun, hyräilee ja järjestelee kukkia).
MAUNO. Eikös niin, Anna? Tiesithän sinä että kieleni silloin toista puhui, mieleni toista ajatteli.
ANNA. Liikuttaako minua sinun kielesi ja mielesi? Luulet varmaan minun hyvinkin suurta arvoa panevan sinun ajatuksillesi, koska niistä niin suurta lukua pidät. Kaiken näköisiä! Juuri kuin ei tuommoisia miehiä olisi maailmassa sadottain ja tuhansittain, vieläpä hiukan parempiakin.
MAUNO. Hei, hei, sitä kopeutta! Puheistasi päättäen luulisi tytöistä olevan täällä suuren puutteen. Ja kumminkin kuuluu maailmassa olevan paljon enemmän naisia kuin miehiä.
ANNA. Muuten saattaisit juuri mennäkin tuonne Ellin luokse. Se sopisi paljon paremmin.
MAUNO (hyppää ylös). Vai niin? Saako luvan kysyä, minkätähden se paremmin sopisi?
ANNA (kiikkuu, hyräilee).
MAUNO (lähemmäksi). Minä kysyin, minkätähden se paremmin sopisi?
ANNA (hyräilee, eikä ole kuulevinaan).