ANNA (tulee hetken kuluttua aitasta). Siellä on niin tukahduttavan painava ja raskas olla. Ja päätäni niin kivistää. Tuskin saan unta koko yönä.—Missä asti lienee jo Mauno! Päivä tulee, toinen menee, kaikki jää entiselleen, Mauno vaan on ja pysyy poissa. Kuinka hän sentään saattoi mennä jäähyväisiä edes ottamatta! (Taukoaa kuuntelemaan laulua, joka etäämpää lähenee.)
KÖÖRILAULU. [Kansanlaulu.]
Käki kukkuu kuusikossa.
Pienet linnut laulaa.
Minä lennän liehautan
Kullalleni kaulaan.
ANNA. Nuoret laulaen palajavat Sorsakosken aholta. Hauskan illan jälkeen on mieli raitis ja virkeä. (Laulu kuuluu likempää.)
Tuossa kasvaa nuori poika
Niinkuin kesän heinä,
Minä otan oman kullan
Vaikka läpi seinän.
ANNA. Niin on onni onnellisten, kuin keväisen päivän nousu; niin on onni onnettomain, kuin syksyinen yö pimeä.
(Laulu taaskin etenee.)
Elä kultani kaivoon mene,
Elä herran tähden.
Olenhan minä rakastanut
Isän, äidin nähden.
MAUNO (vielä kulissien takana). Tänne poikkeemme, miehet, tänne.
ANNA. Jumala! Se on Maunon ääni. Hän tulee kuitenkin!