ELLI (erikseen). Kuinka kovaluontoinen hän on! Ei vedenpisaraa hänen silmistään vuoda veljen tähden. (Menee tupaan.)
ANNA. Minä se olin, joka kiihoitin häntä! Minä, minä kurja se olin, joka sain hänen noin sokeaan vimmaan. (Hetken ääneti.) Mutta ehkä on kaikki vaan erehdystä—kauheata erehdystä. Taivaan suuri luoja, salli sen niin olevan! Voi, kuinka on tuskallista olla tänlaisessa epätiedossa! Mistä saisin varmuutta, varmuutta ennen kaikkia?—Mauno murhaaja! Ei, olenko minä järjeltäni? Kiivas, hurja, raivokas, mutta murhaaja ei. Ei ikipäivinä, ei!—Hiljaa, siellä tulee joku. Tuodaanko jo uusia tietoja—uusia todistuksia? (Puristaa molemmin käsin rintaansa.)
MAUNO (tulee reippaasti vasemmalta). Anna! Kiitos luojan, että sain sinua vielä tavata.
ANNA. Mauno—sinäkö se olet. No, nythän kaikki selvenee. Jumalan kiitos!
En tahdo vielä uskoa silmiäni, mutta olethan siinä kumminkin.
MAUNO. Olenhan minä tässä,—minä tyhmä, kunnoton, kelvoton ihminen,— pakana, turkkilainen—niin—en tiedä enkä tunne niin pahaa sanaa, joka minulle olisi tarpeeksi huono. Mutta kirottu olkoon tuo linnun piimä, tuo helvetin tulijuoma, joka järjen mieheltä vei ja teki hänen pedoksi, oikein ulvovaksi sudeksi,—niin, kirottu olkoon se liemi, iän ikuisiksi ajoiksi, sanon minä.
ANNA. Totta siis kaikki!
MAUNO. Totta—totta! Totta, että minä olen suurin heittiö maailmassa. Että ansaitsisin tulla hirtetyksi. Niin juuri, hirtetyksi. Mutta olkoon—enhän siitä oikeastaan tullut sinulle puhumaan. Ne viat selvitän kahden kesken oman itseni kanssa, näes, Anna, minä en voinut lähteä täältä, ennenkuin sain sinua vielä kerran nähdä, ja kuulla, että annat minulle anteeksi, ettet minua vihaa, vaikka sinulla tosin olisi siihen syytä. Tiedätkös, kun kaksi vuorokautta samoilin metsiä tuolla rauhattomana, niin päätinpä vihdoin lähteä täältä pois, lähteä kauvas merille, kuulumattomiin. Anna minulle ystävällinen sana, yksi ainoa vaan, sitten lähden. Täällä en voi hetkeäkään olla enää, maa polttaa jalkaini alla.
ANNA. Mitä minusta tahdot? Anna mun olla!
MAUNO. Mitäkö tahdon? Enkö sitä jo sanonut? Jäähyväisiä tulin sinulta ottamaan, ikuisiksi ajoiksi. Anna, tämä on eron hetki. Ja nyt sen tiedän, liian korkealle minä tavoitin, kun sinua rakastin—
ANNA. Vaiti, onneton! Rohkenetko ja julkeatko vielä rakkaudesta puhua?