MAUNO. Hyvästi, Anna! Minä lähden heitä vastaan.
ANNA. Ei, ei, elä, Jumalan tähden, mene! Hukassa olet, jos joudut heidän käsiinsä.
MAUNO. Minäkö! Ei hätää. Vielä on voimaa käsivarsissani. Tulkoon vaikka itse paholainen kimppuuni, en pelkää.
OLLI. Jäljet vievät taloon päin. Joutukaa, miehet!
ÄÄNET. Ei hän hullunakaan taloon kumminkaan liene mennyt.
ANNA (tarttuu Maunon käteen). Mauno, tuolta aitasta he eivät tiedä sinua etsiä.
MAUNO. Minäkö piiloon noita? Olenko minä jänis?
ANNA. Tule, tule, Mauno, joudu! He ovat täällä,—voi, silmänräpäyksessä he ovat täällä ja näkevät sinun. Elä inttaile, Mauno, vaan tottele minua!
MAUNO. Ei, elä pyydäkään! Sen verran minussa kumminkin ylpeyttä on, etten tuommoisia nahjuksia pakoon lähde.
OLLI (niinkuin ennen). Hän on mennyt joko niemeen tuonne taikka taloon.