ANNA. Lupaatkos antaa minulle kaikki anteeksi, isä? Minä teen, mitä ikänä tahdot, niin kovaa ei ole, jota vastaan nyt nurkuisin. Olen valmis menemään vaikka mihin—
ROINILA. Vaikka vihille?
ANNA (hämmästyen). Niin vihillekö?
ROINILA Nooh?
ANNA. Vihille tai hautaan, yhdentekevä.
ROINILA. Siinä nyt näet, Olli. Mutta lähtään jo katsomaan, mitä ne miehet toimittavat tuolla niemellä. Taikka jos sinä menet niemelle, niin menen minä tarkastamaan, kuinka miehet harovat. (Mutisee mennessään.) En tiedä, miten lienee, mutta minua vieläkin epäilyttää koko tämä juttu.
OLLI. Tuletko sinä jo lauvantaina pappilaan, Anna?
ANNA. Kuinka isä tahtoo.
OLLI. Kyllä hän aina tahtoo, tietäähän sen.—No, ja sinä olet nyt sitten morsiameni, vai kuinka? Jeeperi, pianpa se kävikin. Kai sinä vaan totta puhut, ettet pilkkaa.
ANNA. Luuletko minun tällä hetkellä olevan niin leikkisellä tuulella?