OLLI. Et siltä ainakaan näytä.—Mutta tokkohan minä maltankaan lähteä tästä niemelle, kun olisi paljon hauskempi jäädä tänne kaunista morsiantaan hyväilemään. Mitä sanot, Anna? Eikös se sinustakin olisi? Tules tänne likemmäksi.
ANNA. En—en ikinä.
OLLI. Noo,—mitä sinä suotta ujostelet? Tule nyt vaan!
ANNA. Mene niemelle, Olli!
OLLI. Enpäs menekään, ennenkuin saan sinua vähän likistellä.
ANNA. Mutta he päästävät Maunon karkuun käsistään.
OLLI. Peijakas, sinä olet oikeassa. Sen he saattavat tehdä. Olin jo vallan unhottaa. (Katsoo Annaan.) Kun täytyy jättää juuri hauskimmalla hetkellä. Mutta kostoa ensin tuolle roistolle, onpa päiviä sittenkin vielä. (Menee oikeaan.)
ANNA. Mene,—mene iäksi! Tuhatta vertaa ennemmin hautaan kuin sinun omaksesi. Kuinka minä häntä inhoon!
MAUNO (koputtaa ovea). Kuinka kauvan minua kiusataan täällä?
ANNA (kavahtaen). Nyt hän voisi päästä heidän näkemättänsä. (Aukaisee oven.)