OLLI. Kirottu!
LEENA. Hyvä Jumala, tuossa hän nyt on ihka elävänä! Kiireesti vaan voipuuro tulelle! (Rientää tupaan.)
SANNA (avosuin Eeroa kohden, joka vielä on aidan takana. Ottaa sitten kauhistuen monta askelta taapäin). Kummitus. Herra siunatkoon ja varjelkoon, kummitus se on, ettekö näe. Pappia! Tuokaa pappia häntä manaamaan! Pappia, pappia, pappia!
EERO (pysähtyy). Mikä eukkoa vaivaa? (Äkkiä totisena nostaa kätensä pystyyn, ottaa hitaita askelia Sannaa kohden ja lausuu kumealla äänellä.) Hoh—hoo! Hoh—hoo! Vaikea on maata maan alla ja odottaa tuomiopäivää.
SANNA (poistuu takaperin, silmät pyöreänä pelvosta). Auttakaa, hyvät ihmiset, auttakaa, hän tappaa minut!
MAUNO. Koeta manausta!
SANNA. Thyi kolmasti, thyi, thyi! Seis, ja mene tiehes, sinä manalan asukas! Mitä meistä tahdot, me olemme kristityitä ihmisiä. Pakene täältä ja mene takaisin koskeen, josta tullutkin olet, siksi kuin naaromisella sinun ylös saavat! Thyi, thyi, ei se mene, thyi, thyi, thyi! Tulkaa avuksi; minulta uupuu voimat. Sydän pamputtaa kuin vasaralla ja polveni vapisevat,—en jaksa enää.
ROINILA. Eero, mitä vehkeilet siinä, junkkari! Oletkos siivolla, taikka minä sinun opetan.
EERO (kääntyy nauraen Sannasta ja lausuu luonnollisella äänellään).
Terveisiä kaupungista, isä!
ROINILA. Sinä hulivili, kun olet meille semmoista surua ja harmia saattanut. Pitäisipä sinua nyt torua aika lailla, sietäisit sen.