HOPPULAINEN. Milloin laiska työn tekee? Talvella ei tarkene, kesällä ei kerkiä, syksyllä on suuret tuulet, keväällä vettä paljon.
PENTTULA. Jätä sitten naiminen sikseen, sillä ei sinusta tietäjäksi liioin ole. Ja mene nyt toimeen äläkä unhota ottaa Anttia mukaasi.
HOPPULAINEN. Ennen puoliyötä olemme viimeistäänkin salolla.
PENTTULA. Siihen luotan, mutta sinun täytyy jo rientää Aholaan.
HOPPULAINEN. Minä juoksen ja huudan, että korpi kajahtaa. Hih! (Menee.)
PENTTULA. Juokse ja huuda sinä, että korpi kajahtaa,—minä hiljaa ja varoen hiivin,—niin hiljaa kuin käärme lehdikossa luikertelee, niin varoen, ettei risu risihda, ei heinä helise eikä pieni lintunenkaan puun oksalla heräjä.
KOLMAS KUVAUS.
(Tupa Aholan torpassa. Peräseinällä ovi ja vuode. Oikealla sivuseinällä ikkuna, jonka alla on pienempi pöytä kaappineen. Pöydän vieressä kirstu; taampana samalla seinällä on ovi, joka vie kammariin. Vasemmalla puolen on pitkä pöytä, jonka kummallakin puolen on penkki ja toisessa päässä tuoli.)
HELENA (istuu ikkunaa likellä ja kehrää. Pöydällä hänen vieressään palaa kynttilä). Kuinka kauan se isä taaskin viipyy, vaikka lupasi jo puolenpäivän aikaan palata. Ellei hän vaan olisi Hoppulaisen pariin joutunut!… Niin—(huokaa) silloin ei ole häntä kotiin odottaminen ennenkuin aamu puoleen yötä. Voi, kun tuosta Hoppulaisesta kerrankin pääsisimme rauhaan. Soisin hänen muuttavan pois koko paikkakunnalta, ettei hän aina olisi täällä isää viinaan viettelemässä… Kuka olisi uskonut, että minun hiljainen, sävyisä ja hyväluontoinen isäni juomaan rupeisi, hän, joka ei ennen viinan tippaakaan maistanut. Paljon, paljon voi ihminen muutamassa vuodessa muuttua. Kun kesällä tulin vanhempiani tervehtimään ja näin isäni surkean tilan,—näin äitini murheesta murtuneilla voimillaan kokevan ylläpitää torppaa ja elatusta hankkia, silloin en voinut lähteä takaisin palvelukseen, vaan jäin tänne äitini turvaksi,—jäin siinä iloisessa toivossa, että piankin saisin isän luopumaan pahasta tavastaan. Kolme pitkää kuukautta olen nyt parastani koettanut, mutta isän suhteen en sen pitemmälle ole päässyt… (Katsoo ulos ikkunasta.) Kuinka siellä jo onkin pimeä? Eikä isää vaan kuulu tulevaksi. Äitiraukka tuolla lyhtyineen häärii, hän varmaankin on käynyt navetassa. Nyt täytyy tekeytyä iloiseksi, sillä äidin huolia ei saa lisätä suruisella muodolla eikä toivottomalla katseella. (Kehrää ja hyräilee vilkkaasti.)
MARIA (tulee sisään, lyhty ja maitorainta kädessä). Aina sinä vaan jaksat olla iloinen, lapsi raukka. Onnellinen aika tuo nuoruuden kevät, jolloin huolet haihtuvat kuin tuhka tuuleen ja raittiin ilon kirkkaus valaisee murheen mustat varjot. (Siivilöitsee maidon ja panee sen kaappiin)