HOPPULAINEN. No, olkoon päätetty,—tuossa paikassa mennään. (Ottaa puukon pöydältä, ryyppää ja tarjoo Antille.) Kyll tääll' on, sanoi Järppi, kun pelasi.
HELENA. Isä kulta, älä toki enää ota.
ANTTI (vähän tuimasti). Älä sinä aina minua komenna, kyllä minä itsekin itseni komennan. (Ryyppää.)
HOPPULAINEN. Ei lisä pahaa tee muuanne kuin selkään. (Ottaa vielä ryypyn.) Ahha, sanoi pappilan muori, kun hautaan laskettiin. (Nousee pöydästä ja siunaa.) Kost' Jumala, suuri kiitos, paljon kiitoksia! Jumala teitä heiluttakoon ja keikuttakoon kuin sutta vivussa! (Lyö suullista pulloon, laulaa:) »Pullo on nyt avattu ja ryyppy kallistettu, nätti tyttö naapurissa pojalle kasvatettu.»
HELENA. Ei saa huutaa, Hoppulainen.
HOPPULAINEN. No, tuletkos sinä siitä hullummaksi, jos Hoppulainen huutaa? (Menee Helenan luokse ja istuu tuolille hänen viereensä.) Kuulehan, Helena, tiedätkös, kuinka Tampereen kirkon kellot sanovat?
HELENA. Kyllä tiedän. Ne sanovat: kerran sinullekin kirkonkellot soivat.
HOPPULAINEN. Mitä hullua! Eihän ne niin sano, vaan näin: »Kuka köyhän nai? Kuka köyhän nai?»—Ja siihen Kyrön kellot vastaavat: »Toinen köyhä toisen köyhän: toinen köyhä toisen köyhän.» Näes, niin ne kirkonkellot juttelevat. No, sinä olet köyhä ja minä olen köyhä … jokos nyt yskän ymmärrät?
HELENA. Älkää joutavia puhuko.
HOPPULAINEN. Anna suora vastaus vaan äläkä kierrä kysymystäni. Sano näin (laulaa):