"Pappani kodosta, mammani majasta
Olen minä eroitettu.
Soreata, koreata poikaa varten
Olen minä kasvatettu."
(Puhuu.) Eikös niin, Helena?
HELENA. Äiti ei saa nukkua, kun te tuonlaista elämää pidätte.
ANTTI (ottaa huivin kädestään ja heittää sen penkille pöydän taakse; erikseen). En minä kärsi tuonlaisia riepuja kädessäni.
HOPPULAINEN (yhä Helenalle puhuen). Sinä olet aina vaan totinen ja vakaa kuin Rengon kirkko jouluna. Mutta kaunis sinä olet ja suloinen kuin taivaan enkeli, vartaloltasi olet hoikka kuin kala-kaija, kasvosi ovat pyöreät kuin Viitasaarelaisen kalakukko ja nuo poskipääsi ne hohtavat kuin mansikan kylki aholla. (Näppää sormiaan ihastuksesta.)
ANTTI (nousee penkiltä ja menee perälle nuttua päälleen ottamaan). Äläkä nyt soita siellä pääluutasi, vaan sano, tuleeko siitä lähdöstä mitään.
HOPPULAINEN. Ei kiirettä kirkkoon, vasta on pappi paita päällä. (Katselee ihaillen Helenaa, laulaa) »Herran terttu, kullan nuppu, sokeritoppa teijaa, Sinua minä katselen ja laulelen heleijaa.»
HELENA. Jo nyt olisi aika lopettaa niin katselemisen kuin laulamisenkin.
ANTTI. Samaa minä myös sanon. Tule heti, jos tulet, taikka ollaan tykkänään menemättä.
HOPPULAINEN (nousee). Prosait sitten, mun ihana hempukkani, lauvantaina menemme pappilaan, eikö niin? (Antille.) No, nyt olen valmis.