MIEHET. Valallamme voimme asian todistaa.
HELENA. Älkää olko armottomia, isäntä, te olette rehellinen, kunnon ihminen, ja minä olen vaan heikko, turvaton tyttöraukka, joka en ollenkaan ymmärrä näitä asioita enkä tiedä, kuinka minun tulisi menetellä. Eikö totta, tiellä tänne tullessanne tuon huivin löysitte ja suotta minua nyt sillä säikytätte?
MIEHET. Ja mekö olisimme väärän valan tekijöitä? Varo itseäsi, tyttö.
HELENA. Ei, ei;—ei väärän valan tekijöitä, enhän minä sitä tarkoittanut.
PELTOLA. Jos minua rehelliseksi mieheksi uskot, niin älä sitten tuommoisia epäile.
HELENA. Se olisi siis kuitenkin totta? Huivi oli siellä huoneessa—?
PELTOLA.—jossa varkaus tehtiin. Johan sen sanoin.
HELENA. Ja hänkö, joka huivin on pudottanut, olisi varkauteen syyllinen?
PELTOLA. Onhan se järkeen menevä asia.
HELENA (masentuneena polvillaan puoliääneen). Niin, onhan se, Jumala meitä armahtakoon!