PELTOLA. Vai edesvastaukseen! Sepä saadaan nähdä. Miehet,—tänne nuoranne—tyttö pannaan kiinni.
MIEHET. Tyttö sidotaan ja viedään vallesmanniin. (Lähestyvät Helenaa.)
MARIA. Pois! (Asettuu Helenan eteen.)
NIILO (töytää sisään peräovesta ja asettuu miesten eteen). Jumalan kiitos, vieläpä ehdin!
HELENA. Voi, taivas, Niilokin!
PELTOLA. Kuka peijakas pojan päästi irti?
NIILO. Luulitteko minusta pääsevänne sillä, että minun aittaan telkesitte? Menkää katsomaan, lukkonne on särjetty, ovenne on pirstaleina, ja nyt olen tässä. Ennenkuin te hiuskarvaakaan saatte nykäistä Helenan päästä, täytyy teidän minulta henki ottaa. Eikä se ole varsin helposti tehty, sillä kovan halun nyt tunnen raivoisaan, hurjaan, vimmattuun taisteluun. Ole huoletta, Helena, he eivät saa sinulle mitään pahaa tehdä, niinkauan kuin minä elän.
PELTOLA. Ooh, sinä poikajunkkari, vai rupeat sinä varkaan puolia pitämään.
NIILO. Helena ei ole varas; hän on viaton.
MARIA. Kiitos, kiitos teille, Niilo, joka turvattoman puolta pidätte! Rohkaise mieltäsi, lapseni, näethän, sinulla on puoltajia. Sano heille, että olet viaton.