PELTOLA. Niin vaan, niin vaan;—sinne olin minäkin menossa, mutta heikkarin hyvä, kun teitä tapasin, Penttula; olin muuten aikonut käydä tänä iltana luonanne.
LOVIISA. Ei maar',—minun täytyy rientää tästä kirkkoon, ennenkuin pappi saarnaan ehtii. Jääkää hyvästi, isäntä! Hyvästi, Penttula!
PELTOLA. Herran haltuun!
PENTTULA. Hyvästi, hyvästi!
PELTOLA. Nähkääs, Penttula, asianlaita on senlainen, että—(Aikoo istua sille kivelle, jonka alle Penttula on laatikon kätkenyt.)
PENTTULA. Älkää,—älkää sille kivelle istuko, täällä on parempi.
PELTOLA. Eikös mitä; tässä on vallan hyvä. Niin, näette, asianlaita on senlainen, että nuo rahat, jotka tässä tuonoin minulta varastettiin, ovat aina vaan tiellä tietymättömällä, eikä tyttö oikeudessakaan tunnusta, mihin ne ovat joutuneet. Sentähden pyytäisin nyt teiltä neuvoa, koska kuulutte olevan varsin mainio toimittamaan varastettua tavaraa takaisin tulemaan.
PENTTULA. Olisinko suotta tehnyt kolme pitkää matkaa aina Lapin raukoille rajoille, jossa maailman suurimmat turjat asuvat.
PELTOLA. Matkoistanne olen kuullut kerrottavan. Mutta tullaksemme nyt takaisin asiaamme, niin varonpa, että tytöllä on joku rikostoveri, joka säilyttää rahat eikä rohkene niitä panna liikkeelle, kun tietää setelinumeroitten olevan minulla muistoon pantuna.
PENTTULA. Pelkää kaiketi selkänahkaansa, hi, hi, hi!