LOVIISA. Mutta siihen en minä voi tyytyä, ymmärrättehän.
PENTTULA. Vaan—?
LOVIISA. Vaan tietysti täytyy minun myöskin tulla emännäksi Peltolaan.
PENTTULA. Se on eri juttu.
LOVIISA. Kaksi tynnyriä annan teille rukiita, jos saatte Niilon minuun taipumaan… Lupasinko liian vähän? Saatte kaksi tynnyriä lisää, sitten kun olen Niilon kanssa naimisessa.
PENTTULA (erikseen). Neljä tynnyriä—se on palkka, jota ei saa ylenkatsoa. (Ääneen.) Asia ei aivan pian voi toteutua, sillä minun täytyy sitä varten aineita hankkia aina Lapista saakka.
LOVIISA. Kyllä minä odotan, ryhtykää vaan pian toimeen. Ja tulkaa tänä iltana meille, niin annan teille jo yhden tynnyrin edeltäpäin, mutta ymmärrättehän, vasta sitten kuin isä nukkuu.
PENTTULA. Niin, tietysti,—vasta sitten kuin isänne nukkuu.
PELTOLA (tulee virsikirja kainalossa oikealta; pysähtyy nähdessään
Penttulan ja Loviisan, tulee esiin). Hehei! Loviisa tilaa lemmenjuomaa
Penttulalta, ha, ha, ha. No, hiis! Taisinpa osata oksaan, koska noin
peljästyitte.
LOVIISA. Minä—enhän minä—pyysin vaan rohtoja—taikka tuota neuvoa, kun olin kadottanut kultasormukseni,—juuri nyt kirkkoon. Ollessani,— näettehän kirjastakin, että olen sinne menossa.