MAIJU. En mitään. Voi—kuinka on vaikeata—
PASTORI. On vaikeata. Mikä on vaikeata?
MAIJU. En tiedä itsekään. En voi sanoa. Voi, rakas pappa—!
PASTORI. Ei—tämä ei käy laatuun. Tässä täytyy ajoissa pitää jotain neuvoa.
MAIJU. Pappa menisi vaan kirjoittamaan omaan kammariinsa Hyvä pappa— menee nyt. Kello on jo niin paljon.
PASTORI. Eikö sinulla ole mitään luettavaa? Jotain hauskaa kirjaa—?
MAIJU. Ei ole.
PASTORI. Varro, minä haen sinulle. (Menee kammariinsa.)
MAIJU. En minä huoli, pappa—taivas, kello kohta puolivälissä—
PASTORI (kammaristaan). Oletpa sinä: mielelläsi aina lukenut—(tulee). Kas tässä. »Uusi Genoveva eli Rosa Tannenpurista».—erinomaisen kaunis ja liikuttava kertomus. Muistan että itkin tavattomasti, kun sitä luin ennen nuorempana. Toista tämä vallan kuin nuo nykyiset, realistiset kirjat.—Se on, näemmä, vähän pölyyntynyt siellä hyllylläni, mutta ei se mitään.—kun pudistellaan—noin. Nyt voit ottaa sen käteesi. Tule istumaan tänne. Takaan, että luet sen mielelläsi kannesta kanteen. Istu vaan siinä, niin. Minä jään luoksesi. Kirjoittelen täällä toisen pöydän luona. (Menee papereineen ja kirjoituskapineineen toisella puolen huonetta olevan pöydän luokse ja istuu kirjoittamaan.)